lauantai 27. huhtikuuta 2013

Sisustamista ja ulostamista




Kevät ja pihatyöt ovat ihmisen parasta aikaa.
Viime kesä vierähti autotallin rakentamisessa ja talon maalaamisessa, mutta tänä kesänä päästään hommiin isolla H:lla.

Terassin yhteyteen rakennamme kukka-altaan solisevine suihkulähteineen, puiden ja pensaiden istutusta ja joo nurmikin pitää kylvää. Sitten se ryytimaa, alkaa tulla jo kiire, että saa juhannusperunat nostaa omasta maasta.

Kasvilista on laadittu, mutta multaa pitää tilata ensin rekkakuormallinen.







Lumien sulamista odotellessa puuhastelin sisustushommissa.
Löysin KodinYkkösestä mielestäni ihanaa verhokangasta ja maksoin pitkästi toistasataa kankaista. Ompeluhommaa pikkusen hyydytti, kun käväsin Bauhausissa, mistä olisin saanut samaa kangasta olevat valmisverhot reilulla yheksälläkympillä. No onhan mulla tuota aikaa...

Mutta tässä ne roikkuu, ja tykkään. Samaa pyöreää tyyliä myös Ikean tyynyssä.

Saunailta





Tsup -sano saunaolut.

Nyt olen ollut puoli vuotta työttömänä. Marraskuussa päätin, etten kuluta aikaa hukkaan kotona vain odottaen  vastauksia työhakemuksiini. Mutta kuinka ollakaan, työvoimatoimisto kiinnostui "vapaa-ajan" käytöstäni ja kolmen lomakkeen lisäksi annoin heille vapaamuotoisen selvityksen, mitä olen työnhaun ohella puuhastellut, eli paheksuttavasti olen suorittanut kursseja avoimessa amk:ssa.

Toivottavasti homma on ok, koska opintopisteet jäävät alle viiden korvauskuukautta kohden. Mutta järkytykseni oli kohtalainen, kun sain ymmärtää ettei työttömän sovi tällä tavalla riekkua ja viettää päiviään muualla kuin kotona mollin sivuja selaillen.


On tässä tullut vähän muutakin tehtyä, kuin kouluhommia ja epätoivoista työnhakua.
Paukutin jämälaudasta saunatontulle hyllyn.
Sieltä hän saa nyt valvoa, että saunassa käyttäydytään asiallisesti.