tiistai 28. toukokuuta 2013

Täyttä elämää

Mulla on kaikkea! Olen nyt osa-aika työssä tai osa-aika työtön ja osa-aika opiskelija. Mulla on korkea kolesteroli ja metabolisen oireyhtymän vaaratekijät, korkea riski sairastua diabetekseen. Mulla on ruuhkavuodet ja kireä pinna.


keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Multaa kynsien alla





Kävin pelastamassa pistokkaita roskalavalle joutumiselta. Nyt niiden on pärjättävä väliaikais sijoituksessa kolmisen viikkoa, kunnes multakuorma tulee ja pääsen upottamaan juuripaakut penkkeihin.

Visiot on huikeita, mutta kuinka alla olevasta kivirauniosta saadaan mallikuvan kaltainen keidas?

 




torstai 9. toukokuuta 2013

Kiukku on parasta polttoainetta


Kategoriassa ahdistus ja tuska, eli homma hoituu kun tarpeeksi pännii perhesiteet ja omat olemattomat vaikutusmahdollisuudet työllistymiseen. Mielessäni noituen kaivoin kunttakasasta kivenmurikoita ja kärräsin ne tallin taakse. Siinä oli kahvakuulatreeniä kerrakseen. Sitten nakoin klapit melkein valmiiseen puuvajaan, katoksen alle suojaan. Näin ollaan taas lähempänä kukoistavaa puutarhaa. Äitienpäivä lahjaksi toivoin multakuormaa, mutta toive ei taida kuitenkaan toteutua. Yksi syy ärräpäihin on pihanlaitto insinöörin kanssa, se ei ole taiteellinen vaan tieteellinen tehtävä.


 Mutta kuinka ollakaan, eilen tuli kutsu työhaastatteluun. Osa-aikatyö sosiaalialalla tukisi hyvin unelmatyöni tavoittelua. Katsotaan miten haastattelu menee ja sitten käytännönjärjestelyt, onko byrokraattisesti mahdollista yhdistää tässä tilanteessa työ ja opiskelu. Jokatapauksessa pientä positiivista virettä kuitenkin aistittavissa.