maanantai 21. lokakuuta 2013

Omakuva



Sinne ja takaisin

Asiat oli ennen, en sano että paremmin, mutta yksinkertaisempia. Oli pöljiä ja hulluja, mutta nykyään näille persoonille on niin monia variaatioita. Missä menee normaalin ja epänormaalin raja, onko kaksisuuntainen mielialahäiriö kuinka epänormaalia.

Minulla mieliala seilaa kahden viikon sykleissä terveestä itsetunnosta sairaalloisen huonoon itsetuntoon. Välillä näen tulevaisuuteni muutaman vuoden päässä valoisana ja täynnä uusia mahdollisuuksia. Yhtenä päivänä hiipii mieleen epäilys, että ehkä tulen epäonnistumaan ja parin päivän päästä elämässäni ei ole mitään hyvää. Tällaisina päivinä mun pitää vaan vetää nenä pois omasta pers... pektiivin korjaus on siis paikallaan.




perjantai 11. lokakuuta 2013

Tuulessa tärisevä, pihlaja värisevä

Ergonomista potilassiirtojen harjoittelua, kiusallista ja pelottavaa. Oli jotenkin vaikea harjoittelutunti, huomasin vilkuilevani kelloa ja en olisi millään halunnut nostella paria tai tulla nostelluksi. Yllättävän vaikeaa olla niin lähellä vieraita ihmisiä, saati sitten kun kyseessä on oikeasti kipeä tai hauras ihminen, joka on minun heikkojen käsivarsien varassa.

Kotona vaihdoin sänkyihin puhtaat lakanat petaustunnin oppien mukaisesti. Jo äitini aikoinaan opetti armeijatyylisen petauksen, mutta olenko tehnyt äidin oppien mukaan... no en. Nyt on lakanat niin timmisti sängyissä, että kestää levottomimmatkin unet.
Helmi on rohkaissut mielensä ja loikannut sängylle testaamaan, voisiko tässä ottaa nokoset. Vehkan lehvän alla saa kuitenkin parhaat unet.

tiistai 1. lokakuuta 2013

Uutta ja jännää



Tänään on voittajafiilis, koska koulussa harjoiteltiin pistämistä ja se meni hienosti. Kaikki uskalsi pistää, eikä kukaan pyörtyny. Vois sanoa, että se oli niin kivaa, että malttamattomana odotan sitä kun pääsen työkseni pistelemään.

Ensin tökittiin neulaa parin olkavarren ihonalaiseen kerrokseen, sitten tehtiin keittosuolaliuosrakkuloita käsivarren sisäpinnan ihoon. Oi miten söpöjä pikku paiseita saimmekaan aikaan.

Huomenna harjoitukset jatkuvat pakaralihakseen paukuttamisella.