Niin kuin siinä omituisessa elokuvassa, päiväni seuraavat toisiaan samanlaisina. Aamulla herään, laitan porukat tarhaan, kouluun ja töihin. Sitten me kissan kanssa kökötetään kotona ja ootetaan että muut tulee kotiin.
Onneksi pääsen taas kouluun ens viikolla, vaikka mulla on sellainen tunne ettei tämä opiskelu varsinaisesti johda mihinkään, mutta onpa ainakin jotain mielenkiintoista ajankulua. Oon liian vanha ja lihava kellekään työnantajalle. Met oomma Helmi-kissan kans yhtä tuottavia tälle yhteiskunnalle. Paitsi Helmistä ei koidu kuluja systeemille, toisin kuin minusta.
Kolmen viikon työrupeama alkaa olla lopuillaan. Tilin saldoa tarkastellessani tunsin hipin rinnassa ikävän muljahduksen. Ehkä tästä työjaksosta olisin kuitenkin toivonut rikastuvani muutenkin kuin työkokemuksen verran.
Olen pitkään taistellut yleistä asennetta vastaan ja ajatellut, että työnteko kannattaa AINA. Nyt kun rahasta on tiukkaa, ja kun oikein ajattelen, niin en olisi valmis maksamaan työkokemuksesta, mitä tässä nyt teen. Soviteltu päiväraha ja liksa on yhteensä pienempi kuin ansiosidonnainen. Mutta tämä lysti loppuu siis huomisen jälkeen. Jään odottamaan seuraavaa kusetusta, mitä elämä tuo tullessaan. Veikkaan, että työttömän sivutoimisen opiskelijan kapoiselle polulle on asetettu monia kompastuskiviä.
C'est la vie *grin*
