Vastamulkoista

 

Meidän Helmi on sellainen hölmö kissa, jonka luontaiset vaistot on jotenkin hukassa. Hän ei uskalla mennä ulos, jos siellä on pikkulintuja, hän pelkää katkarapuja ja suhtautuu uusiin kissanruokiin ennakkoluuloisesti. Hän ei ymmärrä puolustaa omaa reviiriään jos toinen kissa kulkee meidän pihalla. Nyt kun Helmillä on ollu kiima, näyttää siltä että etupää ei ymmärrä mitä takapäässä tapahtuu.



Hommasin meille komean kollin kylään, että Helmi saisi hoivata sitten omia vauvojaan, ihmislasten nuolemisen sijaan. Mutta ei Helmi hyväksynyt sulhasehdokasta. Pari päivää pelkkää kyräilyä ja sähinää Helmin puolelta. Nuutti-poika olisi ollut halukas, mutta luovutti sitten kun ei daami alkanut millekkään. 

Toivottomuutta

Kipeästi tarvitsen henkilökohtaisen  mind coahcherin, tai sellaisen life mentorin, tai mikä lie cheerleaderin.

Pian mun ansiosidonnaiset päivät on loppu. Sitten putoan maallisen ja helvetin väliseen tilaan, enkä todellakaan tiedä miten siitä eteenpäin.

Avoimessa amk:ssa on menossa mielenkiintoinen jakso: anatomiaa, mikrobiologiaa ja patologiaa. Mutta mieli on synkkä kuin talvinen iltapäivä. Ihan sivistyksen vuoksi luiden ja lihasten latinan kielisten nimien opiskelu tuntuu melko tarpeettomalta. Jos nyt kuitenkin jaksaisin uskotella, että joskus olen oikea opiskelija ja jossain tulevaisuuden hämärissä tutkinto häämöttää.

Mummolassa 70-luvun lopussa. Parasta mitä voi tehdä myös nakuna.

Kuihdutuslaarille

Näin uuden vuoden alussa suosikki puheenaihe on lihavuus ja elämäntaparemontti. Itse en ole ollut innokas näitä asioita pohtimaan, enkä asettelemaan mitään tavoitteita. Muutaman vuoden aikana olen laajentunut tasaisesti kuin EU, olen huomannut sen että talvitakki on täytynyt uusia joka syksy. Mutta laihduttaminen ei ole kiinnostanut ulkonäön, eikä terveydenkään vuoksi. Tässä on ollut niin paljon kaikenlaista, että minä itse olen jäänyt täysin sivuosaan.

Vaan muutama päivä sitten luin lehtijutun, missä kerrottiin että jollain hevostallilla on ylipainoisilta ratsastaminen kielletty. Oonhan minä tuota nyt pohtinut, miten polle jaksaa mua kantaa, vaan sitten mieleen tulee entisajan miehet haarniskoissa. Kyllä mä vielä lihoineni siihen painoluokkaan menen, mutta tarttisko nyt kuitenkin tälle massalle tehdä jotain. Usein on niin paha olo, että silloin mielessäni vannon ja lupaan kaikenlaista, mutta kun olo paranee niin lenkkeily saa taas jäädä. Jos nyt lupaan pudottaa painoa, en yksin itseni, vaan hevosten vuoksi. Ratsastus on niin kivaa!

Kohti tuntematonta

Tämä joulu, oli paras joulu sitten lapsuuden mummolajoulujen. Ei ollut liikaa yritystä tehdä "oikeanlaista" joulua, vaan enemmän keskityttiin rauhottumiseen. Aattona ei häselletty jouluperinteiden kanssa, vaan joulusaunassakin käytiin jo edellisenä iltana.

Ihana hetki oli tuomiokirkossa esitetty joulukuvaelma. Tätä kaunista tarinaa ei ole enää nähty koulun tai päiväkodin joulujuhlassa vuosiin.

Vaikka lasten esitykset on aina hauskoja, niin silti se on vanhaan suomalaiseen makuun liian amerikkalaista ilottelua. 

Suomalaiseen jouluun mielestäni kuuluu hartaus ja rauha. Jos koulujen juhlissa ei enää ole suotavaa viljellä yksinomaan evankelisluterilais sävytteistä ohjelmaa, niin miksi ei voitaisi koostaa kaikista koulussa edustetuista uskonnoista jouluohjelmaa.

Uskontojen ja kulttuurien peittäminen ei ainakaan lisää sivistystä. 

Nyt on uusi vuosi alussa, mennään taas kesää kohti. Sormia jo kihelmöi odotus siitä, että muutaman kuukauden päästä pääsen möyhimään kukkapenkit ja kasvimaan, ehkä kuopasen uusia istutusalueita pihalle. Terassin istutusallas jäi tekemättä, joten se on työlistan kärjessä.