En saa unta ja mietin tässä vaan, että missä kulkee se onnellisuuden raja parisuhteessa, kun lasten kannalta on parempi erota. Missä vaiheessa lapset sanoo vanhemmilleen, että nyt teidän olis parempi muuttaa erilleen.
Onko keski-ikäisen, kuolemaa pelkäävän vanhemman unelma hänen ihan oma vai perheen yhteinen. Minua niin vaan kovasti ihmetyttää eräskin tapaus Jungner.
Mun vanhemmat lähti nelikymppisinä omien unelmien perään. Ja niihin unelmiin ei kuulunu perhe, eikä huolenpito. Surullisinta on, että muutama vuosi sitten olin lähteä itsekin jahtaamaan omia unelmia. Kuinka hölmö ihminen voikaan olla?
Kännykällä blogin kirjottaminen on muuten ihan paskaa hommaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti