Mun maailma on kutistunut niin pieneen, olen kuin ongenkoukun lyijypaino.
Tämän blogikirjoittamisen ei pitänyt koskaan vaipua näin syvälle.
Olen selvittänyt itselleni sellaisia, elämää edistäviä periaatteita. Elämässä on vielä valinnanvapaus, mutta kuoleman jälkeen ei kukaan voi vaikuttaa enää mihinkään.
Ajattelen, että jos ihminen elää sen ajan, joka hänelle on määrätty, hän voi kuolla rauhallisella mielellä. Mummoni houri kuolinvuoteella perunoiden keittämisestä ja väen komentamisesta pöytään. Mummon elämä pyöri suurimmaksi osaksi kyökin puolella, en tiedä oliko hän harhoissaan onnellisissa vai onnettomissa ajoissa, mutta kuolema oli varmasti tervetullut silloin.
Jos minä päättäisin itse päivieni määrän, kuolisin ahdistuneena ja uskon että sielu jäisi kipeäksi. Ei olisi mitään mahdollisuutta enää parantaa sitä. Vaikka elämässäni asiat ei mene kuten toivon, vielä on mahdollisuus muuttaa omaa asennetta elämää kohtaan. Joskus kun on aika kuolla, se tulee mieluisana lahjana.
Synkissä mietteissä, hellämielinen hölmö
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti