Muistui mieleen radiosta kuultu keskustelu tai pohdinta aforismista "Elämä on kuin palapeli". Puhuja pohti ettei se ole sitä, koska elämä ei tule koskaan valmiiksi. En voi ajatella nytkään, että tässä se oli ja elämme onnellisina elämämme loppuun.
Sen kummemmin taustoja selvittämättä totean vain, että pitkä yhteiselo on ollut sekavaa, eri suuntiin vetämistä kunnes jotain oli ratketa ja mennä rikki. Onneksi ojensin käteni hämärään ja sieltä käteeni tartuttiin.
Suru ja paha mieli ovat niin tuttuja, että kun onnellisuus puskee ja ottaa tilaa, suru haluaa puolustaa alaansa ja hyökkää vastaan. Nyt voin nähdä miten palaset loksahtelevat paikoilleen ja kuva minusta alkaa hahmottua. Kun omakuva on valmis on edessäni uusi palapeli koottavaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti